Yhdistyksen säännöt

1§. Nimi, kotipaikka ja toimialue

Yhdistyksen nimi on Puolivälinkankaan suuralueen Asukasyhdistys ry, josta näissä säännöissä käytetään myöhemmin nimeä yhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun Kaupunki.

Toimialue käsittää Välivainion, Puolivälinkankaan, Iskon, Pyykösjärven ja Taka-Laanilan kaupunginosat.

2§. Toiminnan tarkoitus

Yhdistyksen tarkoituksena on toimia alueen asukkaiden ja erilaisten yhteisöjen yhteistyöelimenä.

Tavoitteena on myötävaikuttaa lähidemokratian keinoin niin, että suuralueesta kehittyisi toiminnallinen, virikkeellinen, turvallinen ja viihtyisä asuin- ja toimintaympäristö, jossa asukkaat ja yhteisöt haluavat asua ja toimia.

3§. Toimintamuodot

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys tekee esityksiä ja aloitteita, järjestää kokouksia, neuvonta- ja tiedotustilaisuuksia sekä erilaista virkistystoimintaa, mm. ylläpitämällä suuralueen yhteisötilaa.

Yhteistyössä alueen toisten yhdistysten ja muiden erilaisten toimijoiden kanssa yhdistys pyrkii parantamaan mahdollisuuksia monimuotoisempaan, tehokkaampaan sekä kaikkia ikäryhmiä palvelevaan toimintaan.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi:

  • tehdä sponsorisopimuksia,
  • ottaa vastaan raha-avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja,
  • panna toimeen asianmukaisen luvan saatuaan rahankeräyksiä, arpajaisia, myyjäisiä yms,
  • hankkia ja omistaa toimintaansa varten tarvittaessa kiinteää ja irtainta omaisuutta,
  • myydä mainostilaa julkaisemissaan tiedotteissa,
  • harjoittaa kioski-, kahvila-, ja ruokalatoimintaa.

4§. Yhdistyksen jäsenet

a) Jäseneksi liittyminen

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä Oulun kaupungissa asuva, 15 vuotta täyttänyt luonnollinen henkilö, tai Puolivälinkankaan suuralueella toimiva oikeustoimikelpoinen yhteisö, joka haluaa edistää yhdistyksen toimintaa ja suorittaa vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämän jäsenmaksun.

Kannatusjäseneksi voi liittyä myös yhdistyksen toimialueen ulkopuolinen henkilö tai oikeustoimikelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen toimintaa, ja suorittaa vuosittain määrätyn jäsenmaksun.

Kannatusjäsenellä on yhdistyksen kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus.

Jäsenten hyväksymisestä yhdistykseen päättää yhdistyksen hallitus.

Yhdistyksen toiminnassa ansioitunut jäsen voidaan yhdistyksen hallituksen päätöksellä nimittää kunniajäseneksi. Yhdistyksen sääntömääräinen kokous voi hallituksen esityksestä nimittää kuniapuheenjohtajan, joka on toiminut erittäin ansiokkaasti yhdistyksen toiminnassa. Kunniajäsenet ja kunniapuheenjohtaja eivät suorita jäsenmaksua.

Hallitus pitää luetteloa yhdistyksen jäsenistä. Luetteloon merkitään ainakin kunkin jäsenen täydellinen nimi ja asuinosoite, sekä puhelinnumero ja sähköpostiosoite.

Yhdistyksen hallitus katsoo jäsenen eronneeksi, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta vuoden ajalta.

b) Eroaminen

Jäsen voi erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä hallitukselle tai hallituksen puheenjohtajalle kirjallisesti.

Jäsenen laiminlyötyä jäsenmaksunsa kahdelta vuodelta voi hallitus katsoa hänet eronneeksi.

Jäsenen oikeudet ja velvollisuudet yhdistystä kohtaan päättyvät eroamisvuoden viimeisenä päivänä.

c) Erottaminen

Yhdistyksellä on oikeus erottaa jäsen, jos hän:

  1. on jättänyt täyttämättä ne velvoitteet, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut.
  2. on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella tuottanut huomattavasti vahinkoa yhdistykselle.
  3. ei enää täytä laissa tai yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.

Erottamisesta päättää yhdistyksen hallitus.

(2) Jos erottamisen syynä on muu, kuin jäsenmaksun maksamatta jättäminen, on asianosaiselle varattava tilaisuus selityksen antamiseen. Erotettu jäsen menettää välittömästi kaikki oikeutensa yhdistyksessä.

5§. Yhdistyksen kokoukset

Yhdistyksellä on vuosittain yksi sääntömääräinen vuosikokous, joka pidetään vuosittain 1.4-31.5. välisellä ajalla. Kokouksen tarkemmasta ajasta ja kokouspaikasta päättää yhdistyksen hallitus.

Ylimääräinen kokous pidetään, kun sääntömääräinen kokous on niin päättänyt tai hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun vähintään 10% yhdistyksen äänivaltaisista jäsenistä sitä kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä 30 päivän kuluessa vaatimuksen esittämisestä.

Kutsu yhdistyksen kokouksiin annetaan sääntömääräisen vuosikokouksen määräämällä tavalla joko lehti-ilmoituksella tai/ja sähköpostitse vähintään viikkoa ennen kokousta. Kutsussa on noudatettava yhdistyslakia.

Päätökset yhdistyksen kokouksissa tehdään yksinkertaisella enemmistöllä, ellei laissa tai näissä säännöissä toisin määrätä. Jos äänestyksessä syntyy tasatulos, ratkaisee se kanta, johon puheenjohtaja on yhtynyt paitsi henkilövaaleissa arpa. Äänestystapa on kokouksen päätettävissä. Kuitenkin henkilövaalissa on suositeltavaa käyttää salaista lippuäänestystä. Äänioikeutta ei voi käyttää asiamiehen välityksellä, kokousten äänestystilanteissa. Yhdistyksen kokouksissa päätösvaltaa käyttävät yhdistyksen äänivaltaiset jäsenet.

Yhdistyksen vuosikokous/kokoukset ja hallituksen kokoukset voidaan järjestää etänä, huomioiden hyvät käytänteet ja muotoseikat.

6§. Yhdistyksen kokouksen tehtävät

Yhdistyksen vuosikokouksen tehtävänä on:

  • vahvistaa hallituksen laatima edellisen vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös sekä kuulla tilintarkastuskertomus tai –lausunto,
  • päättää vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille,
  • valita tarvittavat edustajat yhteistyöelimiin,
  • käsitellä muut hallituksen ja jäsenten esittämät asiat, jotka kokous päättää ottaa käsiteltäväksi,
  • päättää jäsenmaksujen suuruudesta (henkilö, yhteisö, henkilökannatus, yhteisökannatus),
  • hyväksyä seuraavan vuoden toimintasuunnitelma,
  • hyväksyä seuraavan vuoden talousarvio,
  • valita 1-2 tilintarkastajaa ja 1-2 varatilintarkastajaa tai valita 1-2 toiminnantarkastajaa ja 1-2 varatoiminnantarkastajaa,
  • yhdistyksellä on halutessaan käytettävissä tilintarkastajat, varatilintarkastajat ja/tai toiminnantarkastajat ja varatoiminnantarkastajat,
  • päättää hallituksen jäsenten ja varajäsenten lukumäärästä,
  • valita hallituksen puheenjohtaja,
  • valita hallituksen varsinaiset jäsenet (3-5) ja varajäsenet (3-5),
  • päättää, miten yhdistyksen kokouskutsut ja muut ilmoitukset julkaistaan,
  • käsitellä muut hallituksen ja jäsenten esittämät asiat, jotka kokous päättää ottaa käsiteltäväksi

7§. Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa ja sitä edustaa hallitus, jonka muodostavat vuosikokouksen valitsemat; puheenjohtaja sekä 3-5 varsinaista ja 3-5 varajäsentä. Hallituksen toimikausi jatkuu seuraavaan sääntömääräiseen vuosikokoukseen asti.

Hallituksen tehtävänä on yhdistyksen asioiden huolellinen hoitaminen lakien ja yhdistyksen sääntöjen mukaisesti, yhdistyksen edustaminen ja sen kokousten päätösten toimeenpano sekä jäsenluettelon pitäminen. Hallituksella ei ole oikeutta tehdä velkasitoumuksia ilman yhdistyksen kokouksen erillispäätöstä.

Hallitus valitsee keskuudestaan toimikaudekseen varapuheenjohtajan. Hallitus valitsee taloudenhoitajan, sihteerin sekä muut tarpeelliseksi katsomansa toimihenkilöt, nämä henkilöt voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta. Hallituksen varsinaisen jäsenen erotessa kesken toimikauden, varajäsen toimii hänen tilallaan toimikauden loppuun saakka.

Hallitus voi nimetä avukseen työryhmiä, erikseen nimettyyn tehtävään varten. Työryhmään tulee kuulua vähintään yksi (1) hallituksen jäsen. Hallituksella on oikeus perustaa yhdistyksen toimintaa tukevia alajaostoja.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta ja se on päätösvaltainen kun puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi puolet jäsenistä on läsnä. Kutsu kokoukseen on annettava pääsääntöisesti vähintään kolme (3) vuorokautta ennen kokousta.

8§. Toiminta- ja tilikausi

Yhdistyksen toiminta- ja tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen on toimitettava toiminnantarkastajille/tilintarkastajille niin ajoissa, että sekä varsinainen tilintarkastus ja tarkastuskertomuksen käsittely hallituksessa on mahdollista hoitaa ennen yhdistyksen vuosikokousta, joka on pidettävä 1.4-31.5 välisenä aikana.

Yhdistyksen tilintarkastuksesta on voimassa, mitä yhdistys- ja tilintarkastuslaissa on säädetty.

9§. Yhdistyksen nimenkirjoittajat

Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja yksin, varapuheenjohtaja, sihteeri ja taloudenhoitaja kaksi yhdessä tai hallituksen oikeuttama henkilö, yksin tai yhdessä jonkin muun nimenkirjoittajan kanssa.

10§. Sääntöjen muuttaminen

Sääntöjen muuttamisesta päättää yhdistyksen kokous, jossa päätös vaatii (3/4) annetuista äänistä. Sääntöjen muuttaminen on mainittava kokouskutsussa.

Muutetut säännöt tulevat voimaan, kun ne on merkitty yhdistysrekisteriin.

Sääntömuutokset eivät poista tai heikennä aikaisempia jäsenoikeuksia.

11§. Yhdistyksen purkaminen

Yhdistyksen purkaminen voidaan tehdä jos kahdessa vähintään kahden viikon välein pidettävässä yhdistyksen kokouksessa päätöstä on kannattanut (3/4) annetuista äänistä.

Yhdistyksen purkaminen on mainittava kokouskutsussa.

Yhdistyksen purkautuessa sen omaisuus luovutetaan yhdistyksen tarkoitusta edistävään toimintaan viimeisen kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi sen varat luovutetaan samaan tarkoitukseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *