Kahvila-Kioskityöntekijä

Haemme kesäksi kahvilatyöntekijöitä Tuiran uimalan rantakahvila Rantsuun.

Tuiran uimala on kesäisin suosittu ajanviete paikka monenlaisine tomintoineen jossa viihtyvät kaikenikäiset. Rannalla toimii rantakahvila, Oulun Saunaseuran kesäsaunalautta, rantaa ja uimakoppeja käyttää myös Oulun talviuimarit ry. Kaikki seurat tekevät yhteistyössä Tuiran kaunista jokirantaa vielä viihtyisämmäksi ajanviettopaikaksi ympäri vuoden.

Paikalle pääsee niin kävellen, julkisilla autolla kuin veneelläkin.

Hakemamme henkilöt omaavat aikaisempaa kokemusta kahvilatöistä ja hektisestä asiakaspalvelusta. Hygieniapassi katsotaan eduksi. Hän pystyy työskentelemään kahvilan kaikkina aukioloaikoina, aamuvarhaisesta iltamyöhään ja myös viikonloppuisin.

Työ on palkkatukityö ja alkaa sopimuksen mukaan.
Palkkatukityössä työntekijä on työshteessa ja saa työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Palkkatuki maksetaan työnantajalle.

Palkkatuesta TE-palveluissa

Odotamme sinulta:

  • Aiempaa kokemusta kahvilatyöstä
  • Halua tarjota asiakkaille parasta palvelua
  • Tunnet olosi kotoisaksi asiakkaiden keskellä kovassakin kiireessä
  • Joustava ja sopeutumiskykyinen
  • Haluaa päästä eteenpäin ja kehittää omaa ammattitaitoaan kahvilamaailmassa
  • On siisti ja huoliteltu ulkoasultaan
  • Kielitaito katsotaan eduksi

Yhteydenotot:
Jani Alatalo
p. 040 5757 047
puokkaritupa@gmail.com
Puolivälinkankaan suuralueen Asukasyhdistys ry.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *